HISTORIA

Espoossa huippunaiskiekkoa jo monta vuosikymmentä

Länsiväylä 3.3.1998
Länsiväylä 3.3.1998

Moni nykyisistä Sinisistä ei ollut edes sovittanut hokkareita jalkaan saati syntynyt, kun kaudella 1990-1991 Laaksolahdessa pelattiin kiekkoa naisten korkeimmalla sarjatasolla. Espoon naiskiekkoilun tarina alkoi oikeastaan jo aiemmin, vuonna 1974-75 kun Hongan organisaatioon perustettiin Sabina Ainetdinin toimesta joukkue. Sabinan muuttaessa Kanadaan, otti vetovastuun HJK:ssa lajiin tutustunut Riitta Kärävä. Noihin aikoihin pelattiin Suomen Mestaruudesta ainoastaan epävirallisesti sekä Lipstick - turnausta, johon osallistuivat kaikki viisi rekisteröitynyttä suomalaisseuraa sekä pohjoisamerikkalaisia joukkueita. Vuonna 1979 Jäähongan naiset voittivat tuon turnauksen. Joukkueen valmentajana vuodesta 1977 toimi useamman vuoden Kari Nyman, joka itse pelasi Jäähongan miesten joukkueessa. 

Kun virallisesta Suomen Mestaruudesta pelattiin ensimmäisen kerran kaudella 1982-83, Espoosta mukana oli Jäähonka. Joukkue ei kuitenkaan kahtena pelaamansa kauden aikana päässyt neljän parhaan joukkueen lopputurnaukseen. Nuo kaudet jäivät Jäähongan ainoiksi SM-sarjassa (Lähde: Pihalta Päättyyn, Martti Merra ja Matti Hannulla).

Toiminta Espoossa jatkui Karakallion Pallon eli KaPa:n ja myöhemmin Espoon Kiekkoseuran eli EKS:n nimellä. Kapa pelasi vasta perustettua naisten 1 divisioonaa kaudesta 1986-87 ja kun Kapa ja JU-68 yhdistyivät Espoon Kiekkoseuraksi 1988-89, jatkoivat myös Espoon naiskiekkoilijat divaritaivalta EKS nimellä. Kaudella 1989-1990 EKS voitti divarin ja nousi seuraavalle kaudelle SM-sarjaan, mistä alkaen espoolaisseura naisten pääsarjatasolla on myöskin pelannut. Heti ensimmäinen kausi päättyi pronssimitalijuhliin.

Kaudelle 1992-1993 pääsarjajoukkue tuli osaksi 1984 perustettua Espoon edustukiekon organisaatiota Kiekko-Espoota ja myös nimi vaihtui samaksi. Samalla divaria nimellä EKS 2 pelannut joukkue vaihtoi nimensä "pelkäksi" EKS:ksi.  

Pitkään voitiin sanoa, että aina Espoossa voitetaan kauden viimeinen peli, mutta kevääseen 1999 saakka tuo peli tarkoitti pronssipeliä. Monta peräkkäistä kautta koettiin katkeria semifinaalitappioita, kunnes keväällä 1999 tilanne vihdoin muuttui ja Bluesiksi vaihtunut joukkue selvitti tiensä finaaliin Jyp Jyväskylää vastaan. 


Tuo ensimmäinen finaalipaikka huipentui myös suoraan mestaruusjuhliin, kun Maria Selin (nyk Saarni) laukoi Jyväskylässä ratkaisevan jatkoaikaosuman. 

Tuosta kaudesta alkoikin putki, jolle siemen oli kylvetty noissa monissa semifinaalitappioissa. 

Menestysvuosia

Kuva: Leijonat.fi
Kuva: Leijonat.fi
Kuusi ensimmäistä SM-kautta toi useita SM-pronssimitaleja, mutta todelliset kultavuodet alkoivat 1999: 
– 7 peräkkäistä mestaruutta kausina 1999 – 2005
- 10 mestaruutta 11 peräkkäisen kauden aikana kausina 1999 – 2009
- Yhteensä 16 mestaruutta, joista 15 on juhlittu 2000-luvulla
- 27 kauden aikana yhteensä 23 SM-mitalia
- Monia trillereitä, joista yksi oli varmastikin 2005-2006 kauden viimeinen semi-finaalipeli

Haastavat kansainväliset seurakentät

Joskus on muiden vuoro saada kirkkaammat mitalit kaulaan. Aika usein on kuitenkin SM-kevään viimeinen peli voitettu – yhteensä 21 kertaa. Finaalitappiot ovat opettaneet ja usein niistä on ammennettu energiaa uuteen kauteen.

Euroopan seurajoukkueiden cup (EWCC) on ollut Sinisille haastavampi kuin voisi olettaa. Mukana oltiin 6 kertaa ja paras sijoitus on hopea. 

Pitkän linjan sinisiä ja pistepörssin kärki kautta aikain

Kuvassa Emma Nuutinen
Kuvassa Emma Nuutinen

Naiskiekkoilua seurannut ja Espoon lehtereillä pidempään istunut ei voi olla muistamatta mm. näitä pelaajia: Liisa Karikoski, Päivi Halonen, Katri-Helena Luomajoki, Miia Kataja, Petra Vaarakallio, Maria Selin, Oona Parviainen, Johanna Sandqvist (os.Pelkonen), Karoliina Rantamäki, Emma Terho (os. Laaksonen), Essi Sievers (os. Hallvar) ja Noora Räty. 

Kaikkien aikojen pistepörssi Espoon pelaajistossa: Rantamäki, Vaarakallio, Linda Välimäki, Annina Rajahuhta, Oona Parviainen

Eniten pelejä Espoossa pelanneet ovat: Rantamäki, Vaarakallio, Terho, Sievers ja pitkäaikainen kapteeni Pelkonen. 

Edellä mainittujen nimien lisäksi kaikkien 25 kauden aikaisten kausikohtaisten pörssien listoilla nykynaisleijonista: Michelle Karvinen (pisteet, maalit, syötöt) ja Minttu Tuominen (syötöt). 

Myös taustalla on ollut pitkän työn tehneitä toimijoita, muutamia mainiteksamme manageri Katja Lavonius, joukkueenjohtaja Jukka Tuominen, huoltaja Ingmar Lind. Mukana on ollut myös monia menestyksekkäitä valmentajia, heidän joukossaan mm. Jouko Öystilä, Markku Tiinus, Johanna Ikonen, Tiia Reima ja Sami Haapanen.  

Menestyjien ja tilastokärjen listaa voisi jatkaa pitkäänkin, mutta enemmästä kiinnostuneet voivat esimerkiksi mennä kurkistamaan virallisia tilastoja - https://www.eliteprospects.com/team.php?team=19481 .

Laaksolahdesta Leppävaaran kautta Tapiolaan

Laaksolahdessa pelattiin syksyyn 2011 asti – monelle Siniselle Laaksolahden Ysikoppi on ikimuistoinen ja paljon enemmän kuin pukuhuone.  Seinien sisällä tapahtui paljon: tiukkoja palavereita marraskuun hämärässä, liidereiden sytyttäviä puheenvuoroja erätauoilla ja "me käännetään tää vielä" katseita ympäri koppia. Mutta myös kyynärsuojan syöneen hiiren metsästystä ja repeilyä kelle ja mille milloinkin. Ja mikä parasta, usein kauden päätteeksi kuohuviinitahroja katossa.

Laaksolahden hallista lähdettiin evakkoon Leppävaaraan viideksi kaudeksi (2011 – 2016) ja tällöin finaalipelit pelattiin Espoonlahdessa. Uusien seurajärjestelyjen myötä naisetkin pääsivät vihdoin Tapiolaan – ensimmäinen kausi Tapiolassa oli 2016 – 2017. Töitä tehdään, jotta tulevaisuus jatkuisi menestyksekkäänä. Nähtäväksi jää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottamme kaikki lämpimasti mukaan joukkueen matkaan – kumppanina, taustatoimijana, katsojana ja pelaajana!