Keskiviikkopelissä Liigadebytti ja paljon onnistumisia


Maajoukkuetauon jälkeen päästiin vihdoin pelaamaan kotikaukaloon, kun vastaan asettui KJT Keravalta. Keskiviikko-iltaan syntyi pienimuotoista paikalliskamppailun tunnelmaa, kun katsomoon saapui hyvä määrä niin Blues Espoon, kuin KJT:n kannattajia. Ensimmäisessä erässä vierasjoukkue joutui kampituksesta jäähylle neljän minuutin kohdalla ja Bluesin Emmi Rakkolainen iski ottelun ensimmäisen osuman Minttu Tuomisen syötöstä. Erä jatkui kotijoukkueen pyörityksessä, ja onnistumisia maalien merkeissä saivat vielä Bluesin Nea Ruuskanen ja Emmi Leinonen. Erätauolle lähdettiin tilanteessa 3-0.

 

Toinen erä jatkui myös kotijoukkueen painostuksessa, ja seitsemän minuutin kohdalla Bluesin Satu Teräväinen vei kiekon vastustajan verkkoon. Numerot kasvoivat taululla, kun Emmi Leinonen ja Tinja Haukijärvi pääsivät iskemään maalit ja tilanne oli toisen erän puolivälissä 6-0. KJT vaihtoi maalivahtia ajassa 32.22, mutta vain vajaan kahdenkymmenen sekunnin päästä maalivahdin vaihdosta Uche Udeh laukoi maalin kattoon ja erätauolle lähdettiin lukemissa 7-0.

 

Kolmas erä oli kotijoukkueelle maalien juhlaa. Heti erän alkuun Emmi Leinonen viimeisteli hattutemppunsa ja erän aikana joukkueen varakapteeni Minttu Tuominen teki neljä maalia. Myös Danielle Rozon onnistui maalinteossa. Vierasjoukkue pääsi myös iskemään yhden maalin kotijoukkueen hetkellisestä nukahduksesta. Peli päättyi kotijoukkueen 13-1 voittoon.

 

Liiga-debyytin maalilla tehnyt Erica Jaskari torjui ottelussa 10 kertaa. Ensiesiintymistä Naisten Liigassa jännittänyt Erica oli helpottunut pelin jälkeen. ”Ennen peliä oli tosi hyvä fiilis, vaikka jännittikin kovasti. Pelistä jäi hyvä mieli, vaikka vähän harmittaa se KJT:n yksi maali ja vähäiset vedot, kun ei kunnolla päässyt näyttämään mihin minusta on.” Kolme maalia ja kolme syöttöä taiteillut Emmi Leinonen oli pääosin tyytyväinen joukkueen peliin ja toivoo onnistumisien jatkuvan myös viikonloput vieraspelireissulla. ”Peli oli ihan hyvä meiltä. Joukkueelle tuli hetkellisiä nukahduksia, kun taululla oli jo isot lukemat. Meidän tulisi kuitenkin pystyä pelaamaan ehjät 60 minuuttia, jotta se palvelisi sitten muitakin pelejä. Otetaan onnistumiset mukaan viikonlopun Oulu-Kuopio-reissulle ja tullaan sieltä 6 pistettä rikkaampina takaisin kotiin!”