Blues valmiina välieräsarjan 4. kohtaamiseen!

23.03.2018

Lauantaina 24.3 kello 15.30 Blues ja Kärpät kohtaavat Naisten Liigan välieräsarjan neljännessä ottelussa.

Pelissä on, ei enempää eikä vähempää, kuin paikka finnaleihin taistelemaan Aurora Borealis maljasta. Tarkemmin, finaalipaikka voi ratketa sarjaa otteluvoitoin 2-1 johtavalle Oulun Kärpille. Blues puolestaan voittaessaan venyttää sarjan ratkaisun viidenteen peliin, joka otellaan Oulussa sunnuntaina.

Viikkon on ollut espoolaisille työntäyteinen, sillä alkuviikon harjoittelun lisäksi ohjelmassa oli torstaina pitkä bussimatka Ouluun ja takaisin. Kuten tunnettua, on kotimatka aina sen tietyn verran pidempi tappion jälkeen, mutta jo matkalla katseet alkoivat kääntyä kohti lauantaina. Periksi ei ole annettu, eikä anneta!

-Aiomme olla valmiina lauantaina. Viime viikonlopun kotipeli näytti mihin parhaimmillaan pystymme eikä ole mitään syytä, miksi emme pystyisi siihen uudestaan.

-Perjantaina on ohjelmassa myös huilausta, sillä edellinen yö meni bussissa. Launtai mielessä kuitenkin kaikki valmistautumiset, kommentoi vahvasti välieräsarjassa esiintynyt Reetta Valkjärvi.

Tervetuloa Tapiolaan lauantaina kello 15.30! Liput 10€, juniorit pelipaita päällä ilmaiseksi.