Bussimatkailua ja kuus bointsia!

01.10.2017

Tahmeasta alusta huolimatta Blues teki sunnuntaina sen, mitä oli Raumalle tullut tekemäänkin eli nappasi puhtaan kolmen pisteen voiton tuloksella 0-4.

Ensimmäinen erä oli torjuntojen puolesta lähes tasan, maalinteossa onnistui ainoastaan Blues. Ylivoimamaalin tekijänä kunnostautui Emmi Leinonen, Annina Rajahuhdan ja Tea Villilän syötöistä.

Toisessa erässä espoolaiset saivat pelinsä paremmin kulkemaan myös kokonaisuudessa. 0-2 lukemissa asialla olivat samat naiset kuin eka maalissa, nyt roolit tosin toisinpäin eli tekijänä Rajahuhta ja syöttäjänä Leinonen.

Viimeisessä erässä espoolaisille lisämaaleja syntyi vielä kaksi, tekijöinä Emmi Rakolainen ja Miressä Mäkelä. Kahden pisteen naisia olivat Bluesista Annina Rajahuhta (1+1), Emmi Leinonen (1+1), Tea Villilä (0+2) ja Mira Huhta (0+2). Maalilla Jenna Silvoinen kunnostautui nollapelillä.     

Koko viikonlopun saldona siis bussikilometrien ja taatusti laadukkaiden juttujen lisäksi elintärkeät kuusi pistettä.

Annina Rajahuhdan mielestä toiminta oli molempien pelien sisällä nousujohteista.

-Aloitimme molemmat ottelut tahmeasti, mutta pelin edetessä paransimme koko ajan. Saimme nyt myös peleissä näkymään harjoituksissa läpikäytyjä asioita, joita kauden eka peleissä ei vielä saatu toimimaan.

Emmi Leinonen iloitsi tehokkuudesta laajalla rintamalla

-Alkukauden peleissä maalinteko on ollut tahmeaa, joten oli todella hienoa, että saimme onnistumisia ja ennen kaikkea se, että maalinteossa onnistuivat kaikki kentälliset.

Molempien mielestä viikonloppu oli oikein onnistunut

-Kuusi pistettä ja mahdollisuus keskustella peleistä ja alkukaudesta myös matkojen aikana. Ääneen on luettu myös netin huonoimpia puujalkavitsejä, onneksi kohta ollaan taas kotona..

Seuraavaksi siirrytään maajoukkuetauolle. Naisten maajoukkueen matkaan Ahvenanmaalle sinisistä matkaavat puolustaja Ella Viitasuo, hyökkääjä Annina Rajahuhta sekä maalivahti Jenna Silvonen. Alle 18-vuotiaiden tyttöjen mukaan puolestaan lähtevät hyökkääjät Miressa Mäkelä ja Satu Teräväinen. Naisten Liigaa Blues jatkaa Tapiolassa lauantaina 14.10 kello 17.50, kun vastaan luistelee Kalpa.

Blues Naiset on mukana myös 7-8.10 järjestettävässä GHD viikonlopussa. Espoossa kaikki tytöt ovat tervetulleita kokeilemaan jäällä olemista ja pelaamista EKS:n maksuttomassa GHD tapahtumassa sunnuntaina 8.10 kello 9.30-11 Laaksolahden harjoitushallissa, tule siis rohkeasti mukaan!