Kiekko-Espoo jatkosopimukseen kovan kolmikon kanssa

21.05.2020

Kiekko-Espoon riveissä nähdään tulevallakin kaudella ykköskentässä viilettäneet puolustajat Nelli Laitinen ja Minttu Tuominen sekä hyökkäyspäässä tuhoa vastustajan päässä tehnyt Tinja Haukijärvi.

- Viime kausi kun jäi kesken, niin extrainnostuneena nyt odotan uutta kautta. Jos päästäisiin pelaamaan loppuun asti tällä kertaa, Haukijärvi toteaa.

Haukijärvelle tuleva kausi on neljäs espoolaisjoukkueessa, kuten myös nuorelle Nelli Laitisellekin. Haukijärvi kertoo olevansa tyytyväinen aikaansa Espoossa.

- Olen kehittynyt täällä pelaajana ja valmennus on ollut todella hyvä, on just pystynyt auttamaan pelaajana ja fysiikkapuoli on myös mennyt eteenpäin näinä Espoon vuosina, Haukijärvi kertoo.

Haukijärvi on ollut yksi joukkueen parhaimpia pisteiden tekijöitä, mutta niihin kuuluu myös maajoukkueessa pelannut Nelli Laitinen. Hän olisi jo nyt valmis hyppäämään askiin.

- Treenit on lähtenyt hyvin käyntiin. Odotan kyllä todella paljon kauden alkua, mutta siihen on vielä monta kuukautta ennen kuin alkaa pelikausi. Treenejä on jäljellä vielä aika paljon, Laitinen sanoo.

Innostuksen ymmärtää varsinkin nuorella pelaajalla, vaikka sitä intoa löytyy myös kokeneemmasta kaartista. Kokeneisiin pelaajiin lukeutuu tänä kesänä 30 vuotta täyttävä Minttu Tuominen, joka on Suomessa pelatessaan pelannut aina espoolaisjoukkueen riveissä.

- Kyllä tämä on vuosien varrella muodostunut kodiksi. Helsingin puolelta olen kotoisin, mutta Espooseen siirtynyt ja kyllä se tuntuisi todella vaikealta lähteä täältä pelaamaan jonnekin muualle Suomeen. Ulkomaille on sitten eri asia, mutta jotenkin Espoossa on sellainen voittamisen kulttuuri ja todella kivat tyypit ollut aina joukkueessa, Tuominen pohtii.

- Tuntuu myös, että kaupunkilaiset arvostavat espoolaista naiskiekkoa.

Kun kausi päättyi koronaviruspandemian vuoksi ennen aikojaan, on odotukset ymmärrettäväksi kovat tulevaa kautta kohtaan. Kovat ne toki olisivat myös ilman pandemiaa, mutta tämän hetken tilanne korostaa sitä entisestään.

- Viime kausi kun jäi vähän kesken, jäi siitä totta kai hampaan koloon. Uskon, että meillä on ihan hyvä joukkue kasassa taas ensi kaudella ja pystytään taistelemaan niistä kirkkaimmista mitaleista, Laitinen vakuuttaa.

Kiekko-Espoon joukkueen rakentaminen on sujunut hyvin ja pelaajahankinnoista vastaavilta tahoilta on tihkunut vinkkejä siitä, että ensi kaudellekin jalkeille saadaan iskukykyinen joukkue. Uusista pelaajista tulemme kertomaan tässä lähiaikoina, joten kannattaa seurata sivujamme ja sosiaalista mediaa ahkerasti.

Teksti: Joni Hildén

Kuvat: Riku Laukkanen