Kiekko-Espoo kaatoi TPS:n Kupittaalla - Holopainen ilmiliekeissä

10.04.2022

Kiekko-Espoo jatkoi voittojen tiellä myös Kupittaalla, jossa TPS kaatui lukemin 6-2. Ottelun suurin sankari oli viime aikoina liekeissä ollut Elisa Holopainen, joka teki neljä maalia ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön.

Espoolaisten maalitehtailu alkoi jo 19 sekunnin pelin jälkeen, kun Emmi Rakkolainen vei vierailijat Holopaisen ja Tinja Haukijärven syötöistä johtoon. TPS pääsi tasoihin Estelle Duvinin maalilla kahta minuuttia myöhemmin.

Tämän jälkeen TPS ei enää pysynyt espoolaisten tahdissa, vaan Kiekko-Espoo marssi voittoon. Jo ennen ensimmäisen erän loppua espoolaiset johtivat 3-1. Toisen erän alkuun TPS sai vielä hieman toivoa Duvinin toisella maalilla, mutta erän lopussa eroa oli jo kolme maalia.

Kiekko-Espoon voitto tietää sitä, että joukkueella on mahdollisuus sunnuntaina katkaista ottelusarja ja edetä finaaliin. Helpolla ei katkaisua ole luvassa, siitä espoolaisilla on kokemuksia ihan lähimenneisyydestä, puolivälieräsarjasta KalPaa vastaan.

Otteluparin kolmas ottelu pelataan Tapiola 2- hallissa sunnuntaina 10. huhtikuuta kello 16:35.

Teksti: Joni Hildén