Kiekko-Espoo nollasi Lukon - Ottelu sai räväkän alun

15.10.2022

Kiekko-Espoo oli tyly emäntä Tapiolan kakkoshallissa lauantaina, kun Lukko kaatui 7-0. Ottelu sai hyvin räväkän alun, kun kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen tilanne oli jo 3-0 kotijoukkueelle. Vielä ennen seitsemättä minuuttia numeroiksi vaihtuivat 4-0.

- En muista milloin olisi näin räväkästi alkanut. Ei ole tainnut minun aikanani olla. Meillä juna on aiemmin käynnistynyt vähän hitaammin, Kiekko-Espoon päävalmentaja Sami Haapanen toteaa.

Ottelussa kaksi maalia iskenyt Tinja Haukijärvikään ei muistanut, milloin olisi vastaavanlaista alkua peliin tullut. Haukijärvi oli tyytyväinen siihen, millä tavalla joukkue pääsi otteluun sisään heti alkumetreistä lähtien.

- Saatiin hyvä alku pelille ja pari maalia. Jossain kohtaa tuli pieni notkahdus, mutta hyvin saatiin hommasta kiinni ja loppuen lopuksi oli ehjä kokonaisuus, Haukijärvi kuvaili ottelua.

Kauan ei espoolaiset ehdi nauttia suurilukuisesta voitosta, sillä sunnuntaina on jälleen mentävä askiin, kun vastaan luistelee pohjoisen Suomen joukkue, Oulun Kärpät. Vaikka Kärpät on juuri raumalaisten yläpuolella sarjassa, ei helppoa iltapuhdetta ole odotettavissa.

- Kovaa peliä on varmasti tulossa ja alusta asti pitää olla hereillä. Ei saa nukkua alussa, että emme joudu heti takaa-ajoon, vaan pääsemme peliin kiinni heti ensimmäisestä sekunnista saakka, Haukijärvi pohtii.

Ottelu Kärppiä vastaan alkaa kello 16 Tapiolan kaksi hallissa.

Kuva: 007 Production