Kiekko-Espooseen kokemusta ja nuoruuden intoa

10.08.2022

Tinja Haukijärvi ja Nea Katajamäki jatkavat Kiekko-Espoon paidassa. Molemmat pelaajat ovat kuuluneet espoolaisjoukkueen vakiopelaajiin jo pitkän aikaa ja olleet tärkeässä roolissa mestaruusjoukkueissa.

- Espoossa on aina ollut hyvä ympäristö kehittymiselle ja laadukkaat olosuhteet. Odotukset ovat korkealla sen suhteen, että kehitymme lisää ja jatkamme joukkueena espoolaista menestystä, Haukijärvi toteaa.

Haukijärvi on kuulunut pitkään joukkueen kokeneempaan kalustoon, johon voidaan myös Nea Katajamäki laskea. Katajamäki on ollut tärkeässä osassa espoolaista menestystarinaa viimeisten kausien aikana.

- Viime kausi päättyi parhaalla mahdollisella tavalla. Sen jälkeen on ollut kivaa taas rakentaa pohjaa ensi kautta varten. Olen viihtynyt Espoossa hyvin ja täällä on aina ollut hyvä asenne tekemiseen jäällä ja myös sen ulkopuolella, Katajamäki pohtii.

Haukijärven ja Katajamäen lisäksi joukkueessa jatkavat Janina Aro, Roosa Vuosalmi ja Mira Saarinen.

- Espoo on ollut hyvä paikka pelata ja koko elämäni on täällä. Odotan hyviä pelejä. Tuon Kiekko-Espoon koppiin hyviä läppiä ja jäälle uusia rankkarikikkoja, Aro lupaa.

Vuosalmi ja Saarinen hakevat ennen kaikkea kehittymistä pelaajina. Jo viime kaudella molemmat väläyttelivät ja vastuuta on tulevalla kaudella taas tulossa lisää.

- Jatkan Espoossa hyvällä ja positiivisella fiiliksellä. Päädyin jatkamaan Espoossa, koska täällä on hyvät treeniolosuhteet, mahdollisuus kehittyä pelaajana eteenpäin ja tietenkin hyvä joukkue, Vuosalmi fiilistelee. 

Saarinen on samoilla linjoilla. 

- Päädyin jatkamaan Espoossa, koska olen viihtynyt täällä hyvin. Joukkue on tosi mukava ja kannustava. Tulevalta kaudelta odotan henkilökohtaisella tasolla kehittymistä ja hyviä pelejä, Saarinen paaluttaa.

Kiekko-Espoolla on nyt kasassa 19 pelaajasopimusta.


Sopimustilanne 10.8.

Maalivahdit:

Tiia Pajarinen

Alexandra Väyrynen

Minja Drufva

Jenna Silvonen


Puolustajat:

Bianca Kanerva

Ada Eronen

Reetta Valkjärvi

Janina Aro


Hyökkääjät:

Elsa Talvitie

Erica Grönlund

Julia Schalin

Emmi Rakkolainen

Anni Montonen

Lisette Täks

Henni Virtanen

Tinja Haukijärvi

Nea Katajamäki

Roosa Vuosalmi

Mira Saarinen