Kovan luokan paluumuuttaja Espooseen

30.10.2020

Kiekko-Espoon naisten edustusjoukkue vahvistuu kovan luokan pelinaisella, kun Yhdysvaltojen yliopistosarjoissa neljä kautta pelannut Emma Nuutinen siirtyy espoolaisjoukkueen riveihin tammikuun loppuun asti kestävällä sopimuksella.

- Olen innoissani, kun pääsen tekemään paluuvisiitin Espooseen, Nuutinen toteaa.

Nuutisen sisko Sofia kuuluu espoolaisjoukkueen vakiokalustoon ja Emma on innoissaan päästessään pelaamaan samaan joukkueeseen.

- Odotan pelejä, varsinkin, jos pääsemme Soffen kanssa tekemään tuhoa, Nuutinen tykittää.

Ensimmäinen kerta tämä ei Nuutiselle ole, kun pääsee pukemaan espoolaisjoukkueen pelinutun päällensä. Hän pelasi ennen yliopistovuosia Bluesissa viiden kauden verran. Liigassa hän on 86 otteluun iskenyt 78 maalia ja antanut 87 syöttöä.

- Mahtavaa saada yksi huippupelaaja lisää pelaamaan Naisten Liigaan. Emma tuo joukkueeseen lisää taitoa, luonnetta ja voittamista, Kiekko-Espoon päävalmentaja Sami Haapanen luonnehtii.

Haapanen sanoo Nuutisen olevan todellinen joukkuepelaaja ja valmentaja ottaa hänet innolla takaisin kotiin yliopistovuosien jälkeen.

- Vaikka kyse on keikkaluonteisesta hommasta, uskon Emman mukana olemisen vahvistavan joukkuetta kevään pelejä ajatellen. Hän tuo lisää haastetta ja kovuutta myös arjen harjoitteluun, Haapanen tietää.

Yliopistossa neljän kauden aikana Nuutinen edusti ensin University of North Dakotaa, jonka jälkeen tie vei kolmeksi vuodeksi Mercyhurst Universityyn. Hän keräsi 121 ottelun aikana 100 pistettä. Maajoukkueessa Nuutinen on pelannut 124 ottelua, joissa on syntynyt tehot 16+19=35.

Kiekko-Espoon riveihin tämä NHL:ssä saakka noteerattu kiekkoilija liittyy marraskuun puolivälissä.

Teksti: Joni Hildén