Paikallispelien valtikka säilyy edelleen Espoossa - HIFK kaatui vieraskaukalossa

27.11.2021

Kiekko-Espoo kukisti Pirkkolassa paikallisottelussa HIFK:n lukemin 3-1. Paluun kaukaloon pitkän tauon jälkeen teki Emilia Vesa, joka vastasi myös ottelun voittomaaliksi jääneestä 2-1- osumasta. Vesa oli mielissään paluusta kaukaloon.

- Oli taas todella kivaa päästä pelaamaan pitkästä aikaa. Taisteltiin todella hyvin ja otettiin voitto kotiin, Vesa kommentoi pelin jälkeen.

Espoolaiset menivät Tinja Haukijärven maalilla johtoon jo hyvin varhaisessa vaiheessa, vain 19 sekunnin pelin jälkeen. Hyvän alun jälkeen maalihanat hyytyivät ja HIFK pääsi yllättämään juuri ennen erän loppua Matilda Nilssonin tasoituksella.

Toisessa erässä nähtiin ainoastaan Vesan voittomaaliksi jäänyt osuma ja kolmannessa erässä Elisa Holopainen lisäsi espoolaisten johtoasemaa. Kauden toisesta paikalliskamppailusta pisteet matkasivat jälleen Espooseen. Joukkueet kohtaavat toisensa vielä joulukuun puolella.

Kiekko-Espoon seuraava ottelu on perjantaina 3. joulukuuta, jolloin kotikaukaloon saapuu vieraita Tampereelta, kun Ilves tulee mittaamaan espoolaisten kunnon.

Teksti: Joni Hildén