Pistetili auki

25.09.2017

Blues naisten historian ensimmäiset pisteet Naisten Liigassa napattiin perjantaina Keravalla, kun KJT kaatui lukemin 0-9. Onnistujia sinisten puolella oli laajalla rintamalla – maalinteossa onnistui 6 eri pelaajaa. Kahden maalin naisia olivat Annina Rajahuhta, Uche Udeh ja Tea Villilä. Jenna Silvoselle maalissa kauden ensimmäiset nollat 16 torjunnalla.  

Lauantaina puolestaan avattiin kausi vihdoin kotona. Vastaan saapui sarjaa johtanut HPK Hämeenlinnasta. Ottelu oli vauhdikas ja tasainen. Molemmissa päissä maalivahdit venyivät vakuuttaviin suorituksiin. Maalinteon aloitti Blues juuri ennen toista erätaukoa. Christine Posa pyöräytti läpiajossa hienon harhautuksen, jonka HPK-vahti Meeri Räisänen torjui, mutta Annina Rajahuhta seurasi tilanteen ja iski reboundin verkon perille. HPK:n vuoro tuli kolmannessa erässä. Ensin ajassa 43.47 Kerho tasoitti ottelun ja kolmisen minuttiia myöhemmin siirtyi ylivoimalla 1-2 johtoon. Nämä myös jäivät ottelun loppulukemiksi, joten pisteet matkasivat Hämeenlinnaan.  

Bluesin ottelut jatkuvat tulevana viikonloppuna reissun päällä, kun lauantaina matkataan Kuortaneelle ja sieltä sunnuntaiksi Lukon vieraaksi Raumalle