Ringette SM osaksi Kiekko-Espoota!

14.04.2020

Espoon Kiekkoseuralla on pitkät perinteet ringeten SM-sarjassa aina vuodesta 1991 lähtien, josta joukkue on pelannut SM-sarjaa yhtäjaksoisesti aina tähän päättyneeseen kauteen asti.

Kaudella 2019-2020 edustusjoukkueestamme neljä pelaajaa oli mukana voittamassa Suomelle ringeten MM-kultaa joulukuussa Kanadassa pelatuissa MM-kisoissa. Joukkueesta kaksi pelaajaa oli mukana myös nuorten U21-joukkueessa, joka toi Suomeen MM-hopeaa.

Iloksemme voimme kertoa, että EKS ringeten SM-joukkue on tulevasta kaudesta 2020-2021 eteenpäin yhä vahvemmin osa Kiekko-Espoota siirtyessään pelaamaan Kiekko-Espoo nimellä ja pelipaidoilla. Näin ringeten SM-joukkue täydentää Kiekko-Espoon vahvaa espoolaista edustusjääurheilua ja muodostaa yhdessä jääkiekon miesten ja naisten joukkueiden kanssa aikuisten edustusjoukkueet. Yhteistyö Kiekko-Espoo miesten ja naisten joukkueiden kanssa luo ringeten SM-joukkueelle entistä paremmat olosuhteet ja mahdollistaa ringeten lajitietoisuuden kasvattamisen niin Espoossa kuin koko Suomessakin.

"Tavoitteemme alusta asti on ollut luoda pohjaa yhteiselle tekemiselle ja yhteisöllisyydelle. Ringeten edustusjoukkueen liittyminen naisten ja miesten jääkiekon kanssa Kiekko-Espoon aikuisten edustusjoukkueiksi on konkreettinen esimerkki tästä. Yhdessä saamme aikaiseksi enemmän ja sen takia haluan toivottaa ringeten edustusjoukkueen sydämellisesti osaksi Kiekko-Espoon edustusta", kertoo Ami Rubinstein Kiekko-Espoon puheenjohtaja.

SM-joukkueen monivuotinen kapteeni Milla Laakso pohtii: "Siirtyminen pelaamaan Kiekko-Espoona avaa meille uusia ovia toiminnan kehittämisen kannalta ja nyt ollaan osa isompaa yhteisöä naisten ja miesten kiekon edustuksien kanssa. Pieni haikeushan siinä on kun koko SM-sarjauran on pelannut EKS:n paidassa. Sama laadukas tekeminen, tavoitteellisuus ja sininen joukkuehenki kuitenkin säilyy, kun siirrytään osaksi Kiekko-Espoota."

Espoon Kiekkoseura on ylivoimaisesti suurin ringetteseura Suomessa ja pitää hallussaan niin Suomen suurinta ringettekoulua että lisenssipelaajien ennätystä. Kaikki muut ringettejoukkueemme aina ringettekoulusta harrastuspuolen joukkueisiin jatkavat EKS:n pitkää historiaa ja jatkavat pelaamista omalla EKS identiteetillä, nimellä ja pelipaidoilla, kuitenkin kuuluen vahvasti mukaan Kiekko-Espoon seurayhteisöön.

Espoolaiset seurat BJR, EPS ja EKS siirtävät kaikki toimintonsa 1.5.2020 alkaen Kiekko-Espoo ry:hyn. Toimintojen valmistelu noin 3000 harrastajan seurassa on käynnissä, jotta kaikki espoolaiset jääkiekkoilijat ja ringeten pelaajat pääsevät poikkeusolojen jälkeen jatkamaan harrastustaan yhteisessä entistäkin paremmassa Kivikovassa Kiekko-Espoossa unohtamatta paikallisia Blues, EKS ja EPS identiteettejä.

Ringette SM

Ira Merivaara, 050 5282 505 / ira.merivaara@kiekko-espoo.com

Kiekko-Espoo

Ami Rubinstein, 050 402 8400 / puheenjohtaja@kiekko-espoo.com