Tea Villilä jatkaa Kiekko-Espoossa

07.09.2022
Kuva: Arno Hämäläinen
Kuva: Arno Hämäläinen

Puolustaja Tea Villilä jatkaa Kiekko-Espoon Naisten Liiga-joukkueessa tulevalla kaudella. Kokenut puolustaja on edustanut espoolaista joukkuetta pääsarjatasolla jo yhdeksän kauden ajan. Kymmenettä kautta Kiekko-Espoon paidassa aloittava Villilä kokee Espoon tuoneen peliuralleen paljon.

- Espoo on minulle kuin toinen koti, vaikka asunkin Helsingissä. Olen kasvanut ihmisenä niin paljon pelatessa Espoossa, etten näe pelaavani missään muualla Suomessa ottaen huomioon nykyisen elämäntilanteeni. Joukkueen taustahenkilöt ovat myös Espoossa olleet huippuluokkaa ja kun taustat ovat kunnossa, on pelaaminen helpompaa, Villilä kertoo päätöksestään jatkaa pelaamista Espoossa.

Villilä näkee nuorentuneen joukkueen tulevan kauden tietynlaisena prosessina, jossa jokaisen yksilön kehitys tulee vaikuttamaan myös joukkueen tulokseen.

​​- Odotukset tulevan kauden osalta painottuvat nuorentuneen joukkueen osalta yksilöllisesti itseluottamuksen kasvattamiseen ja tätä kautta joukkueen hitsautumiseen ja yhdessä tekemisen voimaan. Toivon, että joukkue on keväällä henkisesti vahvempi kuin syksyllä.

Villilä on kokenut peliurallaan jo paljon. Kaksitoista kautta Naisten Liigassa, neljä kautta yliopistosarja NCAA:ssa, sekä MM-kisoissa ja Olympialaisissa edustanut puolustaja kantaa tulevalla kaudella kokeneimman pelaajan viittaa joukkueessa. Paineita se ei tuota, vaan Villilä haluaa tukea nuorempia pelaajia niin jääkiekossa kuin jääkiekon ulkopuolellakin.

- En itsekään usko, kun ääneen tämän kuulen, että olen kokenein tai ainakin vanhin. Mieleltäni olen silti virkeä ja yritän pysyä teinislangissa ja TikTokin trendeissä kärryillä. Mutta haluan, että joukkuekaverini kokisivat minut avoimena ihmisenä, jolle voi tulla milloin vain juttelemaan joko jääkiekkoon liittyvistä tai mistä vain asioista, haluan olla mahdollisimman paljon tueksi. Tietysti 90-luvun lapsena koen vastuuta ajoittain myös sivistää nuorisoa tämän aikakauden asioista.

Naisten Liiga käynnistyy tulevana viikonloppuna Hämeenlinnan aloitusturnauksella. Kiekko-Espoo kohtaa Hämeenlinnassa lauantaina KalPan ja sunnuntaina Kärpät. Ensimmäinen kotiottelu pelataan lauantaina 17.9. Tampereen Ilvestä vastaan Tapiola2:ssa kello 16.15.

Osta kausikortti kaudelle 2022-23 nyt täältä!