TPS nollasi Kiekko-Espoon - "Tosi vaikealta tuntui"

15.11.2020

Kiekko-Espoon voittoputki katkesi sunnuntaina Tapiolassa, kun TPS haki voiton numeroin 2-0. Ottelun ensimmäinen erä oli maaliton, mutta toisessa erässä turkulaiset onnistuivat pistämään kiekon kahdesti maaliin.

- Peli oli todella sekavaa, kun oli paljon jäähyjä, emmekä saaneet oikein kiinni pelistä, Kiekko-Espoon nuori Julia Schalin kommentoi pelin jälkeen.

Pelissä tosiaan jäähyjä jaettiin runsaasti, molemmat joukkueet istuivat 16 minuutin verran jäähyaitiossa eli yhteensä rangaistusminuutteja jaettiin 32 minuuttia. Jäähyt eivät silti itse pelistä kovin paljon kerro, sillä päällisin puolin se vaikutti hyvin siistiltä.

- Oli kyllä erikoinen peli. Itselle jäi kyllä se tunne, että oli kohtuullisen siisti kamppailu ja tuo jäähymäärä. En tiedä. Teki erikoisen tapahtuman ja paljon erikoistilannepelaamista, Kiekko-Espoon päävalmentaja Sami Haapanen pohti.

Haapanen ei halunnut lähteä enempää kommentoimaan ottelun jäähymääriä, vaikka niitä ihmettelikin.

- Ei ole minun tehtäväni arvostella. Siellä on erotuomaripäälliköt, joilta voi kysyä erotuomaritoiminnasta, Haapanen totesi.

"Ylivoimapeli oli luokatonta"

Oman joukkueensa pelaamiseen Haapanen ei ollut kovin tyytyväinen ja mielellään unohtaisi jo koko ottelun. Joka murheellisen tappio-ottelun jälkeen on hyvin ymmärrettävää.

Erikoistilanteita joukkue pääsi harjoittelemaan, mutta tulos niissä ei ollut espoolaisittain kovin mairitteleva.

- Oman joukkueen ylivoimapeli oli luokatonta, alivoimapelaaminen taas oli ihan ok tasolla. Ei riittänyt tänään pisteisiin, Haapanen kuittasi.

Peli kentällä ei tuntunut sen helpommalta kuin se katsomoonkaan näytti. Hermostunutta pelaamista paikka paikoin eikä joukkue oikein saanut edes kunnollisia maalintekopaikkoja aikaiseksi.

- Tosi vaikealta se tänään tuntui. Ei oikein mikään onnistunut eikä kiekotkaan pomppinut omille. Tuurikaan ei ollut meidän puolella, Schalin mietti.

Tappion jälkeen on hyvä kääntää katseita kohti seuraavaa ottelua, joka pelataan viikon kuluttua lauantaina. Vastus ei ainakaan helpompaan suuntaan käänny, sillä Tapiolaan saapuu sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuva KalPa.

- Tulee taas kärkikamppailu. Pitää nostaa todella paljon omaa ja joukkueen tekemistä. Toivottavasti saadaan ehjempi peli siihen, Schalin toivoi.

Ottelu KalPaa vastaan pelataan Tapiola 2-hallissa lauantaina 21. marraskuuta kello 18:30.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Riku Laukkanen