Viitasuo jatkaa Espoossa - Joukkue valmis

07.08.2021

Kiekko-Espoon joukkueen viimeiset kiinnitetyt pelaajat ovat MM-joukkueeseen valittu Ella Viitasuo, nuori puolalaissyntyinen Julia Zielińska, niin ikään nuoret Heta Paasilinna, Elsa Talvitie, Roosa Vuosalmi sekä Mira Saarinen.

- Päätin jatkaa Espoossa, koska koen että kehityn ja viihdyn täällä hyvin ja joukkueessa on hyvä ja kannustava ilmapiiri, Saarinen toteaa.

Nuoret pelaajat kokevat Kiekko-Espoossa jatkamisen olevan heidän uransa kannalta hyvä asia ja näkevät, että pääsevät kehittymään entisestään.

- Jatkan Espoossa, sillä täällä on hyvät mahdollisuudet kehittyä pelaajana ja päästä pelaamaan tiukkoja pelejä hyvässä joukkueessa. Joukkueen ilmapiiri on myös hyvä ja kannustava, joten en voisi kuvitella itseäni tällä hetkellä pelaamassa missään muualla, Vuosalmi pohtii

Elsa Talvitie näkee Espoon hyvät treeniolosuhteet tekijänä, jonka vuoksi hän valitsi jatkon hallitsevassa mestarijoukkueessa. Lisäksi joukkueessa on kovia pelaajia, jota kautta harjoituksistakin tulee kovatasoisia.

- Odotan tulevalta kaudelta hyviä treenejä ja että pääsee taas pelaamaan. Odotan innolla tulevaa kautta, Talvitie kertoo.

Uutta kautta innolla odottava Heta Paasilinna näkee myös oman kehittymisensä kannalta Espoon olevan juuri sopiva paikka.

- Täällä on erinomainen valmennus ja joukkue. Osaltaan ratkaisevassa asemassa olivat myös koulu sekä kaverit, Paasilinna valaisee.

Kiekko-Espoon joukkue kaudelle 2021-22 on nyt valmis. Kausi alkaa syyskuun puolivälissä ja kalenteriin ensimmäiseksi otteluksi on merkitty kamppailu viime kauden hopeajoukkue KalPaa vastaan.

Teksti: Joni Hildén

Kuva: Riku Laukkanen