Voitto viikonlopun ensimmäisestä Espoo - Häme ottelusta

Blues Naisilla on viikonloppuna tuplapelit hämäläisiä vastaan kun lauantaina Tapiolassa vastaan luisteli HPK Kiekkonaiset ja sunnuntaina suuntana on Tampere ja peli Ilvestä vastaan. 

Metro Areenan isossa kaukalossa pelattu launtaipeli alkoi Bluesin painostuksella, mutta HPK Kiekkonais-vahti Salla Sivula oli nainen paikallaan. Paikkoja oli ja hyvin vauhtia muutenkin, joskin oudompi kaukalo aiheutti pientä sähläystä molemmin puolin. Erätauolle siirryttiin maalittomissa tasalukemissa.

Toisessa erässä maalinteon aloitti HPK Kiekkonaiset. Jutta Stoltenberg siirsi Kerhon 0-1 johtoon ajassa 26.40. Vieraat saivat selvästi virtaa osumasta ja pelin painopiste siirtyikin hetkittäin espoolaispäätyyn. Bluesilla oli erän loppuun muutamia paikkoja, mutta ei erityisen vaarallisia. 

Ajassa 45.48 teki Nea Ruuskanen kotijoukkueelle isosti helpottavan osuman. Tämän jälkeen Blues sai silminähden lisää itsevarmuutta ja alkoi pitää kiekkoa enemmän. Kymmenisen minuttia ennen erän loppua Blues pelasi alivoimalla. Minnamari Tuominen purki alueelta, Nelli Laitinen otti kiekon ja vei vastustajan puolustusta kuljettamalla hyökkäyssinisen jälkeen poikittain ja siitä jättö Tinja Haukijärvelle, joka laukoi ajassa 50.07 kiekon hienosti HPK Kiekkonaisten maalin yläkulmaan. Alle minutti tästä Neea Katajamäki siirsi espoolaiset vielä 3-1 johtoon. Lukemat olivat myös ottelun lopputulos, joten arvokkaat pisteet Espooseen. 

Tärkeän avausmaalin laukonut Nea Ruuskanen oli luonnollisesti tyytyväinen voittoon 

-Peli alkoi olla aika pakonomaista, kun haimme maalia. Paikkoja oli ollut jo monta ja onneksi lopulta osui. Se avasi peliämme merkittävästi ja helpotti olemista. 

-Huomenna on sarjan ennakkosuosikki vastassa, joten innolla siihen peliin!