Vieraskiertue auki voitolla

12.01.2019
Kuva @hockeygrapher
Kuva @hockeygrapher

Blues Naiset jatkoivat vuoden alun vahvoja otteitaan viikonlopun vieraskiertueella. Keskiviikon Ilves-voiton jatkoksi nyt haettiin täydet pisteet Limingasta, jossa Oulun Kärpät emännöi espoolaisia.

Reissuun perjantaina startannut Blues Naiset näytti heti ottelun alussa, että jalat eivät olleet jääneet bussiin vaan startti oli vahva. Vajaa neljän minuutin pelin jälkeen oululaisten maalilamppu paloi, kun Blues siirtyi ylivoimalla johtoon Emmi Rakkolaisen maalilla. Syöttäjinä maaliin olivat Minttu Tuominen sekä Annina Rajahuhta. Yhden naisen ylivoima oli myös seuraavassa maalissa, joka syntyi hieman ennen erän puoliväliä. Toisessa maalissa verkkoja heilutti puolestaan Rajahuhta, Tinja Haukijärven syötöstä.

Lukemista huolimatta hengähtää ei voinut hetkeksikään vaan kentällä mentiin lujaa molempiin suuntiin ja paikkoja oli. Ajassa 11:51 oli Kärppien vuoro onnistua, kun Niina Koukkula siirsi lukemat 1-2 : een.

Kuten keskiviikkona Tampereella, myös tänään saatiin jännittää katsomossa ja taistella kentällä viimeiseen asti. Loppusummerin soidessa kuitenkin taululla edelleen lukemat 1-2, joten espoolaisilla taskussa vuoden alusta kaksi arvokasta päänahkaa sarjan muista kärkijoukkueista.

Ottelun jälkeen loppujumpat, tankkaus ja bussin nokka kohti kaakkoa. Sunnuntaina testissa Kalpan kotivire.

"Pitkän sarjapelitauon jälkeen hauska päästä taas pelaamaan. Vaikka ihan siinä jouluna lyhyt lepo olikin, teimme tauon aikana hyvin töitä, mikä onneksi nyt on näkynyt valmiutena näihin peleihin. Muutama pelaaja on hienosti edustamassa Suomea tyttöjen kisoissa, mutta olemme saaneet hyvin porukan ottamaan vastuuta näissä peleissä. Tytöille tsempit vielä pronssipeliin.", kommentoi Emmi Rakkolainen ja jatkaa

"Huomenna Kalpaa vastaan meidän tulee olla heti alusta samalla tavalla valmiina kuin mitä tänään olimme ja kyllä me myös olemme!"

Seuraava kotiottelu Blues-Ilves keskiviikkona 16.1 klo 18.50 Tapiolassa, tervetuloa!